Kovin vähän tahtoa - raporttia kaupunginhallituksesta
Maanantai 22.8.2011 klo 21:16 - krista
Syksyisin on täynnä intoa ja energiaa. Silloin usein innolla aloittaa jotain uutta. Minäkin yritän. Rupean raportoimaan kaupunginhallituksen kokouksista blogissani.
Luonnollisesti teen sen täysin omasta näkökulmastani. Kaupunginhallituksen kokouksethan eivät ole julkisia, eikä siellä käytyjä keskusteluja saa kertoa eteenpäin. Oman mielipiteeni käsitellyistä asioista sen sijaan saan kertoa. Ja sellaista, mitä esittelyssäkin kerrotaan tai mikä merkitään pöytäkirjaan, kuten vastaesitykset ja mahdolliset äänestystulokset.
Katsotaan kuinka pitkälle intoni riittää tähän touhuun. Monille lie tuttua se, että syksyllä energianpuuskassa aloitetut uudet harrastukset hiipuvat talven lähestyessä hiipua. No onneksi on myös vuodenvaihde ja uusi vuosi. Sehän on se toinen ajankohta uusille aluille.
* * *
Tämän päivän kaupunginhallituksen kokouksessa Pellonpiennar 4:ssä sijaitseva vanha uiton rakennus sai purkuluvan. Tai pikemminkin annoimme suostumuksen sille, että kohde poistetaan kaupungin suoraan omistamista asunnoista ja sille haetaan purkulupaa.
Kyseinen rakennus sijaitsee Noljakassa Höytiäisen kanavan rannalla. Asuinrakennus on rakennettu v. 1921 ja se on hirsirakenteinen. Vuokralaiset muuttivat siitä pois vasta tänä kesänä, joten talo ei ole ollut kylmillään, kuten monet kaupungin omistamat vanhat rakennukset. Pihapiirissä on myös varastorakennuksia ja sauna.
Rakennus sijaitsee tontilla, joka yleiskaavassa on merkitty virkistysalueeksi. Uuden jätevesiasetuksen mukaan se pitäisi liittää viemäriverkkoon vuoden loppuun mennessä, jos se on asuinkäytössä. Lähtöajatus oli, että rakennus purettaisiin ja alue jäisi puistoalueeksi. Tätä minä en ollut valmis suoralta kädeltä hyväksymään. Sain myös kuulla, että järjestöillä voisi olla kiinnostusta rakennuksen käyttöön. Siksi toin keskusteluun ajatuksen, että kaupunki selvittäisi mahdollisuutta talon säilyttämiseen tarjomalla sen ylläpito järjestöille.
Asia oli käsittelyssä kaupunginhallituksessa ensi kerran toukokuussa. Silloin aloittamani keskustelun jälkeen päätettiin, että selvitetään järjestökäytön tarve ja kustannukset. Ei olisi lainkaan yllättävää, jos järjestöillä olisi paikalle käyttöä esim. retkimajana. Etenkin vesiharrastuksiin liittyvät yhdistykset voisivat tarvita kanavan äärellä olevaa tukikohtaa. Myös pihan varastotilalle voisi löytyä tarvetta.
Yllättäen asia palasi uudelleen eteen heti kesän jälkeen pari viikkoa sitten. Järjestökäyttöä oli selvitetty siten, että tilakeskus oli laskenut, millaisia kustannuksia rakennuksen ylläpidosta koituisi. Ja se summahan ei ollut pieni. Investointikuut vesiverkostoon liittämisestä 29 500 euroa ja sen jälkeen vuosittaiset käyttökulut 7100 euroa, josta lämmitys- ja vesikustannukset n. 5100e/v.
Joku voisi kysenalaistaa laskelmat siihen perustuen, että naapuritontille viemärilinjan veto oli maksanut noin kolmanneksen vähemmän, vaikka matka viemäriverkkoon oli pidempi. Tai että vastaavanlaisen talon käyttökulut Koivuniemessä, joka on Hukanhaudan asukasyhdistyksen käytössä, ovat aivan toista luokkaa (esimerkiksi vuosittainen sähkölasku 600e). Ei myöskään ole sanottua, että käyttötarve olisi sellaista, joka vaatiii juoksevan veden.
No, vaikka lähdettäisiin siitä, että kulut ovat tuota luokkaa, niin selvitys oli mielestäni puutteellinen. Se koski vain järjestökäytön kustannuksia, eikä tarvetta oltu selvitetty lainkaan. Tätä vaadin selvitettäväksi asian ollessa toisen kerran kaupunginhallituksessa pari viikko sitten.
Tämä selvitys oli tämän päivän kokoukseen tuotu. Tai no, selvitys ja selvitys. Kaupungilta oli soitettu Noljakan asukasyhdistykselle ja kysytty, onko heillä tarvetta tiloille ja sitoutuvatko he laskelmissa esitettyihin kuluihin. Vastaustahan ei ole vaikea arvata.
Se, mitä minä penäsin, oli järjestöjen käyttötarpeen todellinen selvittäminen. Soitto asukasyhdistyksen puheenjohtajalle ei sitä ole.
Sen jälkeen, kun käyttötarve olisi ollut tiedossa, olisi voitu tehdä päätöksiä. Välttämättä se ei olisi tarkoittanut sitä, että kaupunki olisi rakennuksen säilyttänyt. Voi olla, ettei järjestöillä ole käyttöä rakennukselle. Voi olla, ettei mikään järjestö halua sitoutua sen ylläpitoon. Voi olla, ettei tilan käytöstä haluta maksaa. Emme tiedä. Minä olisin halunnut tietää sen ennen päätöksentekoa.
ELY-keskuksella näyttää juuri olevan haussa rahaa vanhojen rakennusten kunnostamiseen ja vesihankkeisiin. Hukanhaudan asukasyhdistys vuokrasi kaupungilta Koivuniemen huvilan vuosituhannen vaihteessä. Sen kunnostamiseen käytettiin työllistämisrahaa. Silloin kaupungilla oli tahtoa sopia yhdistyksen kanssa asioista. Samanlaista tahtoa olisin halunnut löytyvän myös nyt, jos tarvetta ja sitoutumista järjestökentältä olisi löytynyt.
Nyt tahtoa ei löytynyt edes avoimeen keskusteluun järjestökentän kanssa. Tahtoa oli vain yhden puhelinsoiton verran ja sitäkin vasta kaupunginhallituksen patistelun jälkeen. Asia haluttiin hoitaa niin matalalla profiililla kuin mahdollista, jottei kukaan saa edes tietää tarjolla olevasta mahdollisuudesta.
* * *
Kaupunginhallitus päätti tänään myös keskustan osayleiskaavan tavoitteista. Ne luovat mielestäni varsin hyvät lähdökohdat kaavatyön tekemiselle. Asukkaat olivat ilahduttavat paljon kommentoineet tavoitteita.
Toivottavasti osayleiskaavaprosessissa löytyy tahtoa avoimeen keskusteluun kaupunkilaisten kanssa, vaikka eteen tulee eittämättä ristikkäisiä intressejä. Kaavan kauttahan tehdään linjauksia niin keskusta-alueen tiivistämisrakentamisen, vanhojen rakennuksen suojelun kuin pysäköintiratkaisujen suhteen. Kaikki ovat asioita, jotka perinteisesti kiinnostavat joensuulaisia.
Kiva, että alat kirjoittaa kaupunginhallituksen työskentelystä omasta näkökulmastasi! Toivottavasti into kommentointiin ja raportointiin riittää pitkälle! Itse olen aina aika-ajoin kh:n esityslistoja lueskellut, mutta niiden perusteella on aina hieman vaikeaa (mahdotonta) hahmottaa, millaisia pointteja esille nousee. Tottakai keskustelut ovat salaisia, mutta pienimuotoinen asioiden avaaminen ei tosiaan ole pahitteeksi. Toivoisin, että myös muiden puolueiden (myös omani) edustajat kirjoittelisivat aktiivisesti KH:n työstä ja omista ajatuksistaan. Siten voisi olla oikeasti selvillä siitä, millaisia näkemyksiä eri edustajilla on. Ei muuta kuin tsemppiä aktiivisuuteen! =)